Luettu

Timo Jurkka

Timo Sakari Jurkka (s. 6. lokakuuta 1963 Helsinki) on suomalainen näyttelijä ja muusikko. Hän näyttelee muun muassa Lasse Sievisen roolissa televisiosarjassa Salatut elämät. Jurkka valmistui teatteritaiteen kandidaatiksi 1990. Hänen ensimmäinen ammattiteatterinsa oli Tampereen Työväen Teatteri, jossa hän aloitti 1988. Siellä hän näytteli muun muassa nimiroolin Tommina draamassa Turmiolan Tommi, joka sai ensi-iltansa syyskuussa 1991. Esityskertoja Turmiolan Tommille kertyi 125 ja katsojia yli 13 000. Sittemmin Jurkka on näytellyt muun muassa Espoon kaupunginteatterissa klassikoissa Othello ja Kirsikkapuisto. 1990-luvun alussa Jurkka näytteli Pyynikin kesäteatterissa näytelmissä Kilpakosijat ja Kesäillan valssi. Jurkka sanoittaa, säveltää ja esittää laulujaan kitaran säestyksellä. Jurkka asuu Lopella. Timo Jurkka kuuluu kuuluisaan Jurkan näyttelijäsukuun. Hänen isänsä oli näyttelijä Sakari Jurkka ja äitinsä on näyttelijä Helen Elde. Jurkan veli Mikko on myös näyttelijä. Jussi Jurkka oli Timon setä ja Vappu Jurkka täti. Suvun kantavanhemmat olivat näyttelijäpariskunta Emmi ja Eino Jurkka. Heidän lapsenlapsiaan, eli Timon serkkuja, ovat näyttelijät Laura Jurkka ja Ville Sandqvist.

Known For: Acting

Birthday: 1963-10-06

Place of Birth: Helsinki, Finland

Also Known As:

Timo Jurkka